Vuoden 2008 parhaimmat ja pettymykset

Vuosi 2008 oli konemusiikin saralla aika sekava vuosi. Toisaalta tuli aivan timanttibiisejä, mutta toisaalta taas sai pettyäkin muutaman kerran ja pidellä korviaan kauhean roskan keskellä.



Ensin vaikka pettymykset:



Lange teki vuosituhannen vaihteessa aivan upeita trancebiisejä ja oli yllätys että pitkäsoitto Better late than never tuli vasta nyt. Mutta, mutta... Biisit ovat lähinnä minimalistista roskaa, joiden taustat ovat tyhjää täynnä. Myös nykyajan electrotrendien mukaan on menty, eli sieltä mistä aita on matalin. Kakkoslevy "Greatest hits" ei myöskään juurikaan pelasta mitään, koska esim. upeasta Drifting away -klassikosta on levyllä tylsä dubversio.



Ferry Corstenin Twice in a blue moon olisi voinut olla myös todella hyvä, koska mies haastatteluissa totesi palaavansa vahvasti tranceen. Edelliset kaksi Ferry nimellä tehtyä soololevyä ovat kyllä olleet aivan upeita electrance-kokonaisuuksia, mutta uusin tuntuu todella teennäiseltä. Melodioissa ei ole mitään uutta, peruskamaa, ja erittäin tasapaksua. Tuntuu että Ferry on yrittänyt väkisin laittaa levylle trancevaikutteita, joten se tuntuu pakottamiselta.



Above & Beyondin sivuprojektilta Oceanlabilta ilmestyi myös levy tänä vuonna. Levy oli tylsää tasapaksua poppia, ja hiteistäkin oli laitettu levylle laimeat downtempo-versiot. Justinen ääni kuulosti pitemmän päälle rasittavalta ja minkäänlaiseen vauhtiin ei päästy missään vaiheessa. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.



Suurin pettymys varmasti on Madonnan r´n´b-räpellys. Mimmi käänsi katseensa pois luovuudesta ja omasta soundista kääntymällä amerikan yliarvostetuimpien tuottajien ja muusikkojen puoleen eli Timbaland, Pharrell ja Justin. Levyn kaikki biisit ova minimalistista kolinaa ja lähinnä kuulostaa häiritsevältä hyttysen ininältä. Kammottava albumi edellisen huippuhyvän Confessionsin jälkeen.



Ja sitten niihin parhaimpiin:



Mylene Farmer teki tanssilevyn Point de suture, joka kaikessa tyylikkyydessään ehdottomasti vuoden paras levy. Upeat pikkutuhmat vokaalit ja jopa trancemaisia biisejä! Upea comeback yhdeltä parhaimmista pop-tähdistä ikinä. Tästä Britney ja kumppanit voivat ottaa kyllä mallia!



Lady Gaga tallustelee dance ja rnb´n puolivälissä, mutta onnistuu olemaan moninkertaisesti viihdyttävämpi kuin Rihannat ja Britneyt yhteensä. Taidokkaat futuristiset soundit ovat ruotsalaisen RedOne:n käsialaa ja toivottavasti tämä tuottaja alkaa viedä jalansijaa tumpelo-Timbalandilta. RedOne on tuottanut myös hyvät biisit mm. Enrique Iglesiakselle ja Darinille.



Basic Element julkaisi Puolassa uuden levynsä The Truth. Olin ensin skeptinen, että taas tätä samaa soundia, mutta kyllä epäilykset sulivat heti pois: aivan kerrassaan mahtavaa ja vauhdikasta ja ennen kaikkea erittäin paljon trancevaikutteita sisältävää dancea. Levyllä on yhdeksän upouutta biisiä, jotka kaikki ovat mestariteoksia. Lisänä levyllä 3 uutta versiota edellisen levyn hiteistä.



Muita vuoden hyviä juttuja:



Deadmau5

Darude: I ran (so far away)

Tiesto: Alone in the dark theme (remix)





Ja näyttää kaiken kaikkiaan että oikea trance olisi tulossa takaisin tän kaiken electrosäksätyksen jälkeen!!! Siinä odottamista vuodella 2009!



ja vielä: CD-LEVYT KUNNIAAN!!!

Kommentit

Suositut tekstit